Turussa sijaitsevan Hansakorttelin kauppakeskusjohtajan Henri Eteläpellon mukaan tapahtumilla on keskeinen rooli kauppakeskuksen markkinoinnissa, ja niihin panostetaan vuosittain merkittävästi. Myös kuluttajien toiveissa korostuvat tapahtumat, elämyksellisyys ja yllätyksellisyys.
Lue lisääKauppakeskusten merkittävistä toimialoista eniten kasvoi vuoden toisella neljänneksellä jo pitkään vahvasti kasvanut kauneuden ja terveyden tuotteiden myynti.
Lue lisääSuomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi tammi-maaliskuussa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Lue lisääSuomen Kauppakeskusyhdistys on julkaissut uuden Kauppakeskukset 2026 -julkaisun, joka tarjoaa kattavan katsauksen kotimaan kauppakeskusmarkkinaan. Vuosittain ilmestyvä julkaisu kokoaa yhteen alan keskeiset tunnusluvut, markkinakehityksen sekä esittelyt Suomen keskeisistä kauppakeskuksista sekä niiden tärkeimmistä tiedoista ja tunnusluvuista.
Lue lisääRovaniemi on viime vuosina noussut kansainvälisesti suosituksi matkailukohteeksi ja talvikaudella kaupunki täyttyy matkailijoista eri puolilta maailmaa. Kasvu näkyy myös paikallisten kauppakeskusten arjessa. Kauppakeskus Revontulessa matkailu on muuttanut asiakasvirtoja ja kehittämisen painopisteitä.
Lue lisääKauppakeskuksissa oli vilkas viime vuosi, sillä niin kokonaismyynti kuin kävijämäärät jatkoivat kasvuaan. Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi nimellisesti keskimäärin 1,4 prosenttia vuonna 2025. Inflaatiokorjattuna vuoden 2025 kokonaismyynti oli koko maassa keskimäärin 1,1 prosenttia vuotta 2024 korkeampi. Kävijöitä kauppakeskuksissa oli vuonna 2025 tasan kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Lue lisääVuoden loppupuolella on hyvä pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan kulunutta vuotta: mitä olemme oppineet, missä olemme onnistuneet ja mitkä ovat olleet vuoden kohokohtia. Haastattelimme puheenjohtaja Jukka Vakulaa hänen näkemyksistään kuluneesta vuodesta.
Lue lisääKauppakeskusten kokonaismyynnin nimellinen kasvu kiihtyi 2,3 prosenttiin vuoden kolmannella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvua siivitti etenkin syyskuun vilkas myynti, joka ylitti viime vuoden tason 3,4 prosentilla.
Lue lisääVuoden 2025 Kauppakeskusteko-kilpailun voittajat ovat Itis, Jumbo ja Colliers. Vuosittain järjestettävä kilpailu palkitsee tekoja, jotka kehittävät ja edistävät kauppakeskusten toimintaa.
Lue lisääSuomen Kauppakeskusyhdistyksen järjestämä Vuoden kauppakeskusteko 2025 -kilpailu nostaa jälleen esiin kauppakeskusalan vaikuttavimpia tekoja ympäri Suomen. Kilpailuun osallistui tänä vuonna 21 tekoa neljässä eri kategoriassa.
Lue lisää